CLICK HERE FOR THOUSANDS OF FREE BLOGGER TEMPLATES »

torstai 17. helmikuuta 2011

Sinä ja minä.. Enää hetki...


Viime postauksessa jo kerroin että Gastonin kanssa oli ilmennyt hiukan ongelmia jonkun aikaa sen jälkeen kun isot pojat olivat lähteneet uusiin perheisiin. Gastonista ei ollutkaan enää kivaa olla mamman kanssa kaksin, vaan hän oli tullut siihen tulokseen, että kaikki täällä oli häntä varten, ei mitään muuta. Kaikki ulkopuoliset olivat uhka hänen reviirillään eikä kuitenkaan aina kaksinkaan ollut kivaa.

Mr. G:n käytös muuttui entistä omistavammaksi ja näen joka päivä kuinka hän kärsii puhdasta yksinäisyyttä ollessaan yksin oman lajinsa edustajana. Minähän en voi muuttua kissaksi, vaikka kuinka yritin, ei viikset eikä korvat alkaneet kasvamaan.


Joulukuun lopulla olin saanut puhelun Tamperelaiselta nuorelta parilta jotka etsivät toista kissaa oman kotikissan, Siriuksen, kaveriksi. Heidän kissansa potee myös samoja oireita: Yksinäisyyttä, omistushalua ja toki sitä pientä "kivaa" kiusantekoa.
Kaivoin heidän yhteystiedot laukusta, aloimme kirjoittelemaan sähköposteja ja lopulta, kuukausi sitten, kysyin tahtovatko he kokeilla Gastonia koeajalla.


He olivat toki tyytyväisiä asiaan ja sovimme että vien Gastonin 19.2.2011 heille Tamperelle.


Olen siis viimeisen kuukauden tehnyt puhdasta luovutustyötä ja yrittänyt nauttia yhteisistä, viimeisistä hetkistämme yhdessä.

Mitä voinkaan enää kirjoittaa... Kiitos kaikille niille jotka on antaneet minulle tukea, tilaa surra ja itkeä kun on siltä tuntunut. Kiitos niille ihanille kissaihmisille jotka on ratkasuni ymmärtäneet. Itsekkyys ei kuulu paheisiini, eli en enää kyennyt katsomaan kissaa joka ikävöi painikavereita.


Iso kiitos mahtavalle kasvattajalle Pirjolle, jolta unelmien täyttymyksen sain elämääni.

Jos jos ja jos... JOS minulla olisi ollut isompi asunto, niin olisin varmasti voinut Gastonin ja toisen pojista pitää. Astmani on pysynyt nyt suht kurissa, välillä viikonloput on olo ollut hiukan tukala, mutta muuten olen pärjännyt. Voisin rääkätä itseäni tällä jossittelulla, mutta kannattaako se?

Tässä viimeisin kuva meistä viime viikolta. Olin hiukan kipeänä, eikä tarvinnut yksin sairastaa.


Tarkoitus oli kerätä Gastonista myös ihania kuvia tältä koko ajalta, vaan ruutua ei enää kyyneleiden takaa näkynyt... Joten jätetään myöhemmäksi.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Miten äkäpussi kesytetään?

Gaston on nyt joutunut toteamaan aika rankan asian: Hän on TODELLAKIN mamman kanssa kaksin.

Olen yrittänyt järjestää aktiviteetteja: lelun heittelyä, parvekkeella oloa, uusittu paikka eteisen kaapin päällä ja muutenkin mukana olemista etenkin kun olemme kaksin.


No mutta Gaston ei todellakaan ole ollut samaa mieltä että aktiviteetti olisi ollut kivaa tai viihdyttävää. Kyytiä sai emännän ja hänen parhaan ystävän kuva vuodelta kivi.

Reijityspalvelun jälkeen kuva hukutettiin.


Ja tällä hetkellä epäilen kuvan olevan sohvan alla entistä huonommassa kunnossa.


Kiukuttelun lisäksi Gaston on aloittanut huutamisen. Eli huomaan hänen selvästi kaipaavan painikavereita koska hänellä on aina ollut lajitovereita ympärillään. Tämä rääkyminen on alkanut vasta sen jälkeen kun hän tuli hoidosta kotiin.

Onko itsekästä pitää hänet itsellään, rakastaa ja huolehtia, vaikka selvästi hän kaipaa enemmän vilinää ja hälinää ympärille? Kuitenkaan kun en voi hänelle kaveria ottaa. Huoh... kaikkea tämä tilanne onkin laittanut minut miettimään. Ensin todella kovalle ottanut luopumisprojekti Micin ja Mörrin suhteen ja nyt näen kotona pelkkää tyytymättömyyttä vaikka kuinka yritän.

torstai 6. tammikuuta 2011

Onko rakkautta ilmassa?

Gaston on edelleen kotona ja minun oloni on pysynyt nyt tasaisen hyvänä. Makuuhuone on sulkeutunut kokonaan pois Gastonin käytöstä ja pyrin pitämään sen mahdollisimman karvavapaana. Ja nyt se onkin mahdollista kun kissoja ei ole kuin yksi ja sain vihdoin kotiin tilaamani sohvan, jossa on myös Gastonin hyvä köllötellä.


Uuden vuoden Mr. G oli hoidossa Kotipesässä. Se on siis Kokkolassa paikka, jossa on kodittomia eläimiä sekä hoitopaikat koirille ja kissoille. Itse olen käynyt siellä aikoinaan vapaaehtoisena, mutta nykyisin systeemi on muuttunut erittäin paljon positiiviseen suuntaan. Olin todella iloinen kuullessani että paikalla on hoitajia klo. 7.00-21.00, eli eläimet on yksin vain öisin.

Hain Gastonin pois peräti 6 hoitopäivän jälkeen. Gaston meni aivan sekaisin kun mamma astui huoneeseen. Hän pyöri, hyöri, maukui ja puski kylkeni puhki. Hoitaja, joka tuli kanssani huoneeseen, sanoi että ei ole koskaan nähnyt kissan menevän noin sekaisin kun omistaja tulee hakemaan sitä kotiin. Gaston antoi tämän naisen vasta silloin ensimmäistä kertaa silittää itseään.
Myös ruokailut oli olleet hiukan sitä sun tätä, eli ruoka ei ollut oikein maistunut koko aikana ja kukaan hoitajista ei ollut saanut oikein minkäänlaista kontaktia Gastoniin. Olen aina tiennyt, että olen Gastonille kaikki kaikessa, mutta en tiennyt hänen kiintymyksen olevan näin lujaa.


Mamman poika.. Saa taas nauttia kotona olemisesta, vain sinä ja minä.