CLICK HERE FOR THOUSANDS OF FREE BLOGGER TEMPLATES »

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Kuulumiset kera nassutuksen

Ei vapaapäivää voi käyttää muuten kuin päivittämällä kissojen kuulumiset!


Kaikista suurin uutinen on ehdottomasti Micin pinkkimasun piiloutuminen. Toki karva on edelleen hyvin lyhyttä eikä ongelma ole kokonaan poistunut, mutta nassuttaminen on vähentynyt huomattavasti. Syy tähän on ollut varsin yksinkertainen: Siitä saakka kun Lasse (laserhiiri) muutti taloon on Micin illat kuluneet kytätessä meitä eikä nassuttaessa. Ei tarvitse kuin kävellä keittiöön niin alkaa kova piipittäminen ja pieniääninen huuto jalkojen juurella. Ja jos poikien ruokakaapin avaa, missä Lasse asustaa, alkaa valtava pyöriminen keittiössä!

Mici on aina ollut erittäin vauhdikas kissa, mutta koskaan ennen ei olla hänelle löydetty nro. 1 lelua. Nyt kun ajattelee, niin Mici on aina keväisin ja kesäisin kytännyt kaikkia pieniä sittisontiaisia, mitä ihmissilmä ei meinaa edes nähdä, joten Lasse on luonnollisesti kaivanut tien Micin sydämeen.

Edelleen olemme jatkaneet Eforion kuuria Micin kanssa, sillä myös karva oli erittäin huonossa kunnossa vielä muutamia viikkoja sitten. Toki kunnon näyttelypesu auttoi myös asiaan.


Pojat olivat koko viime viikonlopun hoidossa, mikä oli Gastonin ensimmäinen yökyläily ilman palvelusväkeä. Gaston olikin ensimmäisen vuorokauden syömättä ja oli selvästi ikävöinyt kotiin. Hän ei juuri liikkunut saati kommunikoinut perheen kanssa.

Olin lauantai iltana ystävini kanssa puhelimessa, kun hän yllättäen huokaisi ihastuksissaan. Gaston oli tullut pois piilostaan ja istui "niin kuin ei mitään" keskellä keittiötä. Tämän jälkeen hän oli tyhjentänyt kolme kupillista ruokaa, juonut ja käynyt wc:n puolella. Siihen oli loppunut Gastonin arkailu.

Mici oli heti kuin kala vedessä, kuinkas muutenkaan. Lisäksi hän oli aivan onnessaan lapsesta, sillä perheellä on yksi kouluikäinen poika. Hän siis viihdytti koko perhettä viikonlopun ajan eikä väsymisen merkkejä näkynyt edes kotiin saapuessa.

Mörri puolestaan nukkui lähes koko viikonlopun. Tosin ruokakupilla sattui ainut ikävä kohtaaminen, kun ystäväni yritti selkeällä suomenkielellä kertoa Mörrille, että penturuoka ei ollut tarkoitettu hänelle. Mörri antoi vastaukseksi vaimean murinan mulkaisun kera ja jatkoi syömistä.

Kaikki oli kuitenkin mennyt hyvin ja kovasti kyseltiin jo seuraavaa hoitokertaa!


Ja Gaston täyttää tänään 10kk! Mitään ihmeellisiä muutoksia ei ole painossa (päälle 6kg) eikä ulkonäössä tapahtunut viimeisen kuukauden aikana. Etutassut tosin on minusta kasvaneet :D

4 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Mörri otti ruokailuoikeudet omiin tassuihinsa. :D

Kollo oli syksyllä pari päivää isäni luona hoidossa ja kissa oli viettänyt ekan vuorokauden piilossa (pesukoneen ja seinän väliin jäävässä raossa).

Hyvä, että Mici voi paremmin! :)

luolaleijona kirjoitti...

Täällä yksi aina huokailee ihastuneena noille Gastonin kuville. On se niin ihana "villipeto"! Paljon onnea Gastonille 10kk iän saavuttamisesta! Sen penturuokiako Mörri söi? Maine Coonit taitaa tosiaan jatkaa kasvuaan aika pitkään, kun niillä on niin iso urakka suoritettavana :)

Lendi kirjoitti...

Mörri tosiaan söi Kassun pentupöperöjä. Tosin haittaa siitä ei ole, kun isot pojat on hoikassa kunnossa kumpikin.

Puoliksi ollaan jo aikuisten ruokaan siirytty vaan kun kasvua on kuitenkin joissain määrin jatkuvasti, niin hyvä vaan että saa tarvittavia ravinteita. Vuoteen saakka ajateltiin pitää penturuokia myös mukana ruokavaliossa. Kolmeen vuoteen hän ainakin kasvaa ja kehittyy... jopa pidempäänkin.

Hra Mäykynen kirjoitti...

Gaston ei kokonsa puolesta enää pennulta vaikuta, mutta coonin on tietysti hyvä kasvaakin isoksi... Meillä Mäykynen yrittää aina saada osansa Ellin penturuoista tyhjennettyään ensin oman lautasensa. Oikeastaan onneksi herra murisee aina Ellin lautasella, joten henkilökunta tietää, että taas ollaan luvattomilla teillä :)