CLICK HERE FOR THOUSANDS OF FREE BLOGGER TEMPLATES »

torstai 25. maaliskuuta 2010

Kuulumiset ja hammaspeikon ehkäisy

Gastonin mahavaivat eivät ole vieläkään täysin laantuneet. Palvelusväki haistelee ja kuuntelee vainoharhaisena vessan ovella, kun herra toimittaa tarpeitaan. Valitettavasti kuitenkin työt sotkevat 24/7 tarkastelua, joten täysin varmoja emme luonnollisesti ole mitä Kassu toilettiin toimittaa. Inupectia ollaan edelleen annettu kahdesti päivässä ja ruokahalussahan ei ole mitään vikaa.

Olemme nyt päättäneet testauttaa Gastonilta Giardian, sillä haluamme sulkea mahdolliset -ei toivotut- vieraat ulkopuolelle. Monet oireet sopivat kyllä Kassun osalta Giardiaan ja kauhunsekaisin tuntein tulen odottamaan tuloksia.
No, ei muuta kuin kakanmetsästys hommiin! Että sellainen viikonloppu meillä...


Täällä kun on tuota huolta ja murhetta ollut viimeisen 5kk aikana ihan tarpeeksi niin yritän nyt eliminoida yhden, hammaspeikon!
Kävin tänään ostamassa eläinkaupasta eläinten hammastahnan Virbacin sekä kaupasta kolme iloisenväristä lasten hammasharjaa. Toki mukaan lähti mitä mauttomin hammasmuki kylpyhuonetta ilahduttamaan.


Gaston päätti kuiviltaan testata hammasharjaansa, jonka hän itse näistä kolmesta valitsi. Saa nähdä miten iltapesut sujuu.

5 kommenttia:

Paulette kirjoitti...

Laitahan juttua, miten hampaanpesu onnistuu... olisi kiva kuulla!

Pirjo kirjoitti...

Kerrohan miten sujuu! Meilläkin pitäisi aloittaa - saapas sitten kuulla, mitä homma toimii! Gastonilla ei näytä olevan mitään hommaa vastaan:)

Mayo kirjoitti...

Minäkin innostuin. Olen ajatellut samaa asiaa. Olen kuullut kauhujuttuja kissojen hoitamattomista hampaista. Kerro ihmeessä lisää.
Kiva kuva : )

Lendi kirjoitti...

Pitää infota enemmän kuinka pesut sujuu, onkin hauskoja juttuja kerrottavana ;D
Itseäkin alkoi pelottamaan juurikin niiden kauhutarinoiden vuoksi.. Kuitenkin kun tuon hammaspeikon voi helposti ehkäistä.

Mari kirjoitti...

Ajattele myönteisesti: kissanomistajana se kakanmetsästys on sentään sellaista piilossa tehtävää hommaa. Neljän seinän sisällä kenenkään huomaamatta voi etsiä kikkareita.

Toista se on koirien kanssa, kun kylähullun maine kasvaa sitä mukaan mitä enemmän pylly pystyssä kyykit tuijottelemassa koirien läjiä.

Johan siinä koirankin nolostuu kun omistaja kiinnittää niin suurta huomiota kakkaläjiin, jotka koira on juuri asetellut oikean kukkasen päälle putoavaksi.

Puhumattakaan siitä kun pitäisi ottaa pissanäyte - olen nimittäin havainnut saunakauhan olevan paras konsti tähän. Eli koiran kanssa vain kävelylle, saunakauha kädessä ja sitten kun koira kyykistää niin saunakauhaa vain huitomaan sinne pyllyn alle. Kyllä on hoikulkijoilla silmät suurina.. :)