CLICK HERE FOR THOUSANDS OF FREE BLOGGER TEMPLATES »

lauantai 22. toukokuuta 2010

Mitä tehtäisiin?

Gastonin karvojen repimisestä johtuen olemme yrittäneet keksiä pojille enemmän tekemistä. Valitettavasti Gaston ei edelleenkään nauti ulkoilemisesta valjaiden kera, emmekä ole nyt halunneet häntä sinne väkisin viedä. Emme pysty tietämään laukaiseeko valjastelu enemmän repimisvimmaa kuin että se rauhoittaisi. Joten emme ota riskiä tässä asiassa.


Gaston on nauttinut todella paljon parvekkeella olemisesta. Ovet olenkin jättänyt päiviksi auki että pojat ovat saaneet olla partsilla niin paljon kuin haluaa.
Ja tiedän... Ikkunoiden pesu on edessä kuten näkyy.


Gastonilla ei tosin ole ollut tekemisen puutetta partsilla. Eli hän on kyllä keksinyt siellä tekemistä ihan itsekin. Lisäksi hän myös nukkuu betonilla iltapäivä unet. Mitä ilmeisemmin se on hyvin nautittavaa kun omaa paksun karvapeitteen.



Kaikki tekeminen ei tosin ole ollut henkilökunnan mieleen, mutta ennen kuin vahinkoa ei satu kissalle tai vasta istutetuille kukkien aluille, niin antaa mennä vain!


Ja välillä kissan pieni suuri mieli halajaa ulos ja verkkoa on pakko testata ihan vähän vain.


Sisälle haimme varastosta pahvilaatikon aktivoimaan poikien mieliä, mutta kun revittyjä palasia ei enää löytynyt mistään, piti tämä ilo riistää. Kuitenkaan emme halua myöskään Gastonin terveydellä leikkiä yhtään. Hänen vatsa kun on tunnetusti erittäin herkkä.



video

Ja toki Lasse on ollut erittäin kovassa käytössä aamulla sekä illalla. Siitä koko kolmikko vetää hupia vuorotellen ja välillä rynnäköllä.


Myös ruokavalioon olemme kiinnittäneet "taas" entistä enemmän huomiota. Gastonin siskon Ginin perheeltä saimme testiksi muutaman purkin Almo Natureja (katkarapu/kana ja mustekala/kana) ja ne ovat tulleet uusina ruokina listoille.


Mikäli Gaston ei lopeta karvojen repimistä kokonaan on tarkoitus suunnata ensi viikolla eläinlääkäriin. Karvojen repiminen tapahtuu aina pesemisen yhteydessä ja olen pyrkinyt huijaamaan häntä aina kun saan nyhtämisestä kiinni.

Luolaleijonan Klaanille kiitos tuesta ja suuresta etsintä avusta tässä salapoliisi työssä.


Mutta katsokaapas tätä: Kuka onkaan maastoutunut aarremetsään? Se on Mörri ja valjaissa :D

7 kommenttia:

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Teillä mennään laserpisteen perässä niin, että hännät huiskaavat. :D Gaston on niin kekseliäs ja touhukas nuori kissa, että tuskin kärsii tekemisen puutteesta. Kivoja kuvia!. :)

luolaleijona kirjoitti...

Ihania kuvia, varsinkin se missä Gaston suunnittelee kukkaistutuksien tuhoamista :D Tsemppiä salapoliisityöhön, ei ole helppoja nuo tuon tyyliset vaivat. Vähän jäi kummittelemaan tuo että nyppiminen tapahtuu aina pesun yhteydessä - jos siinä shampoossa on jotakin mille Gaston on allerginen tai muuten tuntuu siitä hassulta?

Lendi kirjoitti...

Sain tänään Gastonista videota missä se yrittää nyppiä. Pitää laittaa se lähipäivinä tänne.
Gastonia ei ole pesty reilusti yli kuukauteen ja itse mietin kyllä samaa, mutta sitten aloin pohtimaan, että miten se olisi vain yhdessä kohdassa kissaa? Tai siis molemmilla puolilla kylkiä?

Mayo kirjoitti...

Mukavia juttuja ja kuvia. Toivottavasti ongelmaanne löytyy ratkaisu pian.

Maaru kirjoitti...

Gastonillekin kannattaisi aloittaa rasvahappokuuri - olen joltisenkin varma, että juuri se on auttanut Micin nassutukseen (toki virikkeet ovat aina tarpeen, mutta fyysistä kutinaa ne eivät poista, jos rasvahappojen puutostila aiheuttaa sitä). Se, että kahdella saman talouden kissalla on samankaltaisia iho-ongelmia, viittaa minusta samaan syyhyn. Jos näin on, niin kunnon rasvahappokuuri kannattaa antaa kaikille kissoille samaan aikaan vuosittain, esim. keväisin ja syksyisin kun turkki muutenkin on karvanvaihdon vuoksi koetuksella.

Lendi kirjoitti...

Maaru: Kauanko rasvahappokuuria kannattaa jatkaa? Micillä on nyt ollut päällä n. 2kk ja edelleen hän siis nassuttelee. Ihan lyhyt karva on päässyt kasvamaan mahaan, mikä on toki sitä paljasta ihoa parempi.

Maaru kirjoitti...

Tehokuurin (eli päivittäin ohjeen mukaan annettuna) pitäisi kestää 6-8 viikkoa, eli parisen kuukautta, jonka jälkeen rasvahappojen antamista kannattaa jatkaa 2-3 kertaa viikossa.

Helppo, joskaan ei järin halpa ratkaisu mahdolliseen toisten kissojen aiheuttamaan stressiin on isompi asunto. Ainakin meillä kahden kissan orastavan kyräilyn ratkaisi kivuttomasti muutto 51 neliön asunnosta 88 neliöön. Joillakin kissoilla on vaan isompi ego kuin toisilla. ;)