CLICK HERE FOR THOUSANDS OF FREE BLOGGER TEMPLATES »

torstai 17. helmikuuta 2011

Sinä ja minä.. Enää hetki...


Viime postauksessa jo kerroin että Gastonin kanssa oli ilmennyt hiukan ongelmia jonkun aikaa sen jälkeen kun isot pojat olivat lähteneet uusiin perheisiin. Gastonista ei ollutkaan enää kivaa olla mamman kanssa kaksin, vaan hän oli tullut siihen tulokseen, että kaikki täällä oli häntä varten, ei mitään muuta. Kaikki ulkopuoliset olivat uhka hänen reviirillään eikä kuitenkaan aina kaksinkaan ollut kivaa.

Mr. G:n käytös muuttui entistä omistavammaksi ja näen joka päivä kuinka hän kärsii puhdasta yksinäisyyttä ollessaan yksin oman lajinsa edustajana. Minähän en voi muuttua kissaksi, vaikka kuinka yritin, ei viikset eikä korvat alkaneet kasvamaan.


Joulukuun lopulla olin saanut puhelun Tamperelaiselta nuorelta parilta jotka etsivät toista kissaa oman kotikissan, Siriuksen, kaveriksi. Heidän kissansa potee myös samoja oireita: Yksinäisyyttä, omistushalua ja toki sitä pientä "kivaa" kiusantekoa.
Kaivoin heidän yhteystiedot laukusta, aloimme kirjoittelemaan sähköposteja ja lopulta, kuukausi sitten, kysyin tahtovatko he kokeilla Gastonia koeajalla.


He olivat toki tyytyväisiä asiaan ja sovimme että vien Gastonin 19.2.2011 heille Tamperelle.


Olen siis viimeisen kuukauden tehnyt puhdasta luovutustyötä ja yrittänyt nauttia yhteisistä, viimeisistä hetkistämme yhdessä.

Mitä voinkaan enää kirjoittaa... Kiitos kaikille niille jotka on antaneet minulle tukea, tilaa surra ja itkeä kun on siltä tuntunut. Kiitos niille ihanille kissaihmisille jotka on ratkasuni ymmärtäneet. Itsekkyys ei kuulu paheisiini, eli en enää kyennyt katsomaan kissaa joka ikävöi painikavereita.


Iso kiitos mahtavalle kasvattajalle Pirjolle, jolta unelmien täyttymyksen sain elämääni.

Jos jos ja jos... JOS minulla olisi ollut isompi asunto, niin olisin varmasti voinut Gastonin ja toisen pojista pitää. Astmani on pysynyt nyt suht kurissa, välillä viikonloput on olo ollut hiukan tukala, mutta muuten olen pärjännyt. Voisin rääkätä itseäni tällä jossittelulla, mutta kannattaako se?

Tässä viimeisin kuva meistä viime viikolta. Olin hiukan kipeänä, eikä tarvinnut yksin sairastaa.


Tarkoitus oli kerätä Gastonista myös ihania kuvia tältä koko ajalta, vaan ruutua ei enää kyyneleiden takaa näkynyt... Joten jätetään myöhemmäksi.

9 kommenttia:

Henni kirjoitti...

Iso ja lämmin halaus sulle täältä <3 Ei oikein löydy sanoja.

Eve kirjoitti...

Osanotto. Menetys on suuri. Noista kuvista näkee, kuinka rakas ja tärkeä Gaston on sinulle ollut. Ihana kirjoitus, ihanat kuvat. Toivottavasti G ja Sirius löytävät yhteisen sävelen ja saat uudesta kodista pian kissakasa kuvia. Jaksamista ja hali balineesikodista.

Pirjo kirjoitti...

Voi. Ihanat kuvat ja ihana teksti. Toivotaan, että Gaston löytää uuden kissakaverin. Ihan oikein teet, vaikka se ei helppoa olekaan.

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Olet tehnyt oikean ratkaisun kissan parhaaksi, kun Gaston kissakaveria kaipasi. Kovasti voimia!

Elina V. kirjoitti...

Jaksamista. Helppo ei ole päätöksesi varmasti ollut.

Mayo kirjoitti...

Olet urhea ja suurisydäminen ihminen. Elämä hyvittää sinulle varmasti jotenkin tuon ratkaisusi. Ajatus onnellisesta kissasta varmasti lohduttaa, mutta kyllä Gaston sinua kaipaa jossakin kissasydämen sopukassa.

MissMisery kirjoitti...

Paljon voimia ja iso halaus!

Onpa rankka elämänvaihe sinulla menossa. Pystyn helposti samaistumaan läpi käymiisi tunteisiin ja tilanteeseen. Olen monesti miettinyt, että saatan jossain vaiheessa joutua itse samanlaiseen tilanteeseen, sillä olen pienestä pitäen ollut allerginen ja astmaattinen ja välillä kissat eivät aiheuta mitään oireita, mutta esim. nyt on menossa pahin karvanlähtöaika miesmuistiin ja se tarkoittaa imurointia joka toinen päivä (olen varmaan naapureiden suuressa "suosiossa" tällä hetkellä;), jos haluaa hengittää.

Uskon, että Gaston tulee olemaan onnellinen ja iloinen uudessa kodissaan, ja sen tiedon myötä luopumisen tuska vähitellen ajan kanssa helpottaa. Anna itsellesi aikaa! Tiedät tehneesi ainoan ja oikean ratkaisun!

Lendi kirjoitti...

Kiitos kaikille todella voimaa antavista kommenteista <3 Ne ovat minulle suuressa arviossa.
Paljon tunnun käyvän läpi "entä jos" vaihetta ja välillä itkettää niin pirusti ikävän vuoksi.
Täytyy laittaa postausta kaikista kolmesta kunhan aikaa on mennyt hetki ja tiedän Gastonin sopeutumisesta enemmän.

elosalama kirjoitti...

Ikävä on varmasti hurja, mutta kunhan Gaston saa taas ikioman kissakaverin, sinullakin helpottaa ja voithan jatkossakin seurata kissojesi uutta elämää ja uusia ystäviä.
Me kun emme todellakaan voi kissaksi muuttua, vaikka kuinka yrittäisimme.