Elämä sekaisin...

Syy blogin hiljaisuuteen nyt ja koko syksynä on ollut hyvin selkeä: huoletm joita olen pyrkinyt välttämään ja työntämään syrjään. Nyt en enää voi.

Minun kesäloman jälkeen, kun tulimme takaisin reissusta olen saanut kärsiä hengenahdistuksesta. Minullahan on todettu astma n. 20 vuotta sitten ja olen aina ollut allerginen eläimille. Kuitenkin tämän syksyn ja talven ahdistukset eivät ole oikein kunnolla laantuneet missään vaiheessa. Paitsi kun en ole kotona nuohoamassa kissojen kanssa...

Elämä ei aina kohtele ihmistä oikein, mutta joudun toteamaan että olen ollut nyt hyvin väsynyt tähän lääkkeiden ottoon, joka toki rassaa sekä väsyttää myös kehoani. Varmasti yksi (max 2) kissaa ja yli 100m2 tila olisi aivan ok, mutta nyt on kyseessä 54m2 kaksio ja kolme kissaa.

Luulin että kaikki menee ajallaan ohi, on mennyt ennenkin, mutta ei. Olen miettinyt pääni puhki koko syksyn ja tiedän että minulla ei ole enää vaihtoehtoja.

Mici muuttaa perjantaina kokeeksi eläinrakkaan pariskunnan ja 15- vuotiaan Onni-koiran seuraksi. Pariskunnan nainen on ystäväni ja entinen luokkakaverini, joten saan olla erittäin hyvillä mielin asiasta. Sovimme jo, että Micille on aina hoitopaikka minun luona tarjolla jos vain kaikki menee hyvin.

Tiedän että siellä Mici saa kaipaamaansa huomiota enemmän (nassutus on edelleen jatkunut, lääkkeet, öljyt, ruokavalio ei auta) eli mitä luultavimmin nassuttaminen on johtunut stressistä (liian ahdasta, Mörrin jahtaamiset ym.).

Hienointa on myös se, että tiedän heidän antavan Micille ja Onnille aikaa tutustua ja toki Micille myös aikaa sopeutua.

Mörri puolestaan... Jos Mörri ei muuta työkaverini perheen luokse, niin hän muuttaa Tampereelle.

Työkaverillani olisi tarjota omakotitalo ja hän olisi siellä ainoana kissana. Saisi varmasti paljon rapsutuksia ja huomiota. Kyseessä on siis pariskunta, joilla on intissä oleva poika. Eli oikein rauhallinen koti olisi tiedossa.

Toinen vaihtoehto on, että vien Mörrin Tampereelle jossa häntä odottaa kovasti nainen ja kaksi leopardigekkoa. Mörri olisi ainut kissa myös siellä ja varmasti saisi paljon tarvitsemaansa rakkautta.

Gastonin tilanne on vielä auki. Siitä joudun käymään toki keskustelun kasvattajan kanssa, jota en ole vielä yksinkertaisesti kyennyt tekemään.

Se on selvää, että Gaston tarvitsee kodin, jossa hänellä on myös kaveri ja tulevan omistajan pitää jaksaa myös hoitaa herran ulkonäköäkin. Jos tiedätte jonkun, niin postia saa laittaa (otsikko: Gaston): maine.coon1@luukku.com

Entäpä minä sitten? Minä joudun sopeutumaan nyt elämään ilman lemmikkejä ja muutan pienempään asuntoon. Vaikeaa? Kyllä! Outoa? Kyllä! Surullista? Erittäin! Ikävä? KOVA!

Ensimmäistä kertaa elämässä joudun asettamaan itseni kaikkien muiden edelle ja se tuntuu itsekkäältä sekä väärältä. Kuitenkin tiedän, että se on oikein meitä kaikkia kohtaan.

Olen siis elänyt astman ja allergian kanssa yli 20 vuotta joten toivon että kukaan ei ala neuvomaan tai kehottamaan kokeilemaan jos vaikka mitä nappeja. Tämä on tarpeeksi vaikeaa ilman sitäkin ja kuitenkaan en halua sairastua enää yhtään pahemmin.