CLICK HERE FOR THOUSANDS OF FREE BLOGGER TEMPLATES »

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Tuloksia ja toimintaa!

Viime postauksessa kerroinkin, että kakkalähetys oli työn alla. Maanantaina vein eläinlääkärille monta purkkia pökäleitä ja tutkitutin näin ensimmäisellä kerralla giardian, parasiitit sekä sukkulamadot.
Tänään oli tullut tulokset suoraan sähköpostiin: Negatiivinen, negatiivinen ja negatiivinen!


Micin nassuttelusta kysyttiinkin edellisen postauksen yhteydessä. Aloitimme joitain kuukausia sitten rasvahappokuurin, mutta sen katkaisi todella ikävä oksennustauti.
Aloitimme Micille noin kolme viikkoa sitten kuurin uudelleen ja vielä en ole huomannut mitään muutosta suuntaan tai toiseen. Joten kuuria jatketaan ja seurataan tilannetta silmät kovina.


Gaston on onneksi voinut hyvin. Ruokia on tuotu todella hitaaseen tahtiin takaisin ruokavalioon ja liha- annos on annettu nyt joka toinen päivä. Pääasiassa on annettu possun sydäntä ja pari kertaa possun suikaleita. Toistaiseksi on kaikki mennyt hyvin ja tarkoitus on että pojat saavat tulevaisuudessa kerran päivässä lihaa.


Mörri oli minun suurin huoli tuossa matotestissä ja olin melko varma, että hän repuuttaa testit. Onneksi kävi toisin. Mörrin on tehnyt erittäin iloiseksi Miamorin paluu ruokavalioon.



video

Aamulla kävin hakemassa ison ruokalähetyksen postista ja mukana tuli kauan haaveiltu laserhiiri! Se sai aika mahtavan suosion meidän jengissä :)

5 kommenttia:

MissMisery kirjoitti...

Mahtoi olla huojentava uutinen saada negatiiviset tulokset! :)

Hauska video! Täytyypä itsekin kaivaa laser vaihteeksi esille, kun kaikki muut lelut ovat tällä hetkellä poikien mielestä ihan tylsiä.

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Hyvä, että testitulokset osoittautuivat negatiivisiksi! :)

Elina V. kirjoitti...

Kissat meiltä vinkkaavat että seinistä on hyvä ottaa lisävauhtia laserinmetsästykseen! Nimimerkillä useamman kerran seinää päin juosseet...

BigDaddy´s kirjoitti...

Hei ! Mahtava video !! Mäkin haluun tollasen laserhiiren, oon jollakin nähnykki, mut jäi kysymättä että mistä saa. Zooplussalta? oliks kallis ja mikä se on englanniksi? Pitää kyllä tilata het seuraavalla kerralla !!
Niin ja olipa hyvä että oli puhdasta paskaa :)))

Lendi kirjoitti...

Oli hyvät kakat, jee :D

Tuo laserhiiri on tosiaan ostettu zooplussalta. Sen kyllä löydät sieltä leluista. On aivan huippu! Pojat vinkuu sen perään kun laitan sitä pois. Taisi mahsaa päälle 5€ sis. patterit.