Gaston on nyt joutunut toteamaan aika rankan asian: Hän on TODELLAKIN mamman kanssa kaksin.
Olen yrittänyt järjestää aktiviteetteja: lelun heittelyä, parvekkeella oloa, uusittu paikka eteisen kaapin päällä ja muutenkin mukana olemista etenkin kun olemme kaksin.
No mutta Gaston ei todellakaan ole ollut samaa mieltä että aktiviteetti olisi ollut kivaa tai viihdyttävää. Kyytiä sai emännän ja hänen parhaan ystävän kuva vuodelta kivi. 
Reijityspalvelun jälkeen kuva hukutettiin.
Ja tällä hetkellä epäilen kuvan olevan sohvan alla entistä huonommassa kunnossa.
Kiukuttelun lisäksi Gaston on aloittanut huutamisen. Eli huomaan hänen selvästi kaipaavan painikavereita koska hänellä on aina ollut lajitovereita ympärillään. Tämä rääkyminen on alkanut vasta sen jälkeen kun hän tuli hoidosta kotiin.Onko itsekästä pitää hänet itsellään, rakastaa ja huolehtia, vaikka selvästi hän kaipaa enemmän vilinää ja hälinää ympärille? Kuitenkaan kun en voi hänelle kaveria ottaa. Huoh... kaikkea tämä tilanne onkin laittanut minut miettimään. Ensin todella kovalle ottanut luopumisprojekti Micin ja Mörrin suhteen ja nyt näen kotona pelkkää tyytymättömyyttä vaikka kuinka yritän.
1 kommenttia:
Kauhea tilanne! Meillä olisi varmaan myös yhtä huutoa, jos yksi kissa jäisi yksin (tai no, Moiran tilanteessa se tuskin muuttaisi mitään...) Voi kyllä olla, että Gaston tässä nyt totuttelee uuteen tilanteeseen ja sopeutuu siihen pikkuhiljaa. Kuitenkin sen koko pienen iän ajan sillä on ollut kisukavereita kotona :(
Lähetä kommentti