CLICK HERE FOR THOUSANDS OF FREE BLOGGER TEMPLATES »

perjantai 27. elokuuta 2010

Lomalla

Koko kolmikko on joutunut Kamarineidon loman vuoksi muuttamaan 3,5 viikoksi aivan toiselle puolelle Suomea. Automatka tapahtui, päivästä huolimatta, 13.8 perjantaina. Matka tosin pysähtyi jo 5km jälkeen kun Mici päätti että hänen suolistonsa ei kestä pidätystä ja sain siivota pienen, haisevan kasan bussipysäkillä. Toinen pysähdys tapahtui myös kun Micille kävi pissahätä aivan liian suureksi...

Matka meni muuten kivasti ja perille pääsimme myöhään illalla. Mörri on todella rauhallinen matkustaja ja tykkää katsella maisemia boxin raoista. Turvallisuus syistä jokaisella pojalla on oma boxi ja itseasiassa Micin kanssa ei ketään voi laittaa samaan koppaan, Gaston valtaa koollaan oman kopin, joten ei siinä vaihtoehtoja jää.

Mörri on ottanut loman todella rennosti. Olen huomannut Mörrissä suuria eroja sen jälkeen kun jäin poikien kanssa yksin. Isäni on saanut nauttia Mörrin seurasta, sillä hän mielellään kellii hänen kainalossa kun minä en ole paikalla. Ja muutenkin Mörristä on tullut todella rohkea kissa!

Gaston on aina ollut rauhallinen matkustaja. Hän kellii mielellään boxissa selällään ja nukkuu puolet matkasta. Mr. G:n pidätyskyky on myös aivan omaa luokkaansa, sillä näyttelypäivinä hän on helposti yli 12h toimittamatta tarpeitaan ja kotiin tullessaan ei todellakaan ole kiire wc:n puolelle.


Gaston on suhtautunut hoitopaikkaan hienosti, kuten aina. Mitään ongelmia ei ole ollut, jos ei muutamia takkuja lasketa mitä hänelle oli ilmestynyt minun poissaollessa. Kun tulen muutamien päivien poissaoloni jälkeen takaisin, saan hirvittävän huutomyrskyn ja rakkautta herran osalta.

Gaston ei ole vieläkään alkanut kasvattelemaan talviturkkiaan, eli jännityksellä joudun odottamaan minkälaisessa kuosissa menemmä Seinäjoen näyttelyyn. Puunaamisen merkitys taitaa kasvaa entisestään.

Moni on myös nähnyt Gastonin nyt ensimmäistä kertaa mikä on ollut aivan mahtavaa. Kovin ihmeissään he ovat suhtautuneet Kassun ilvesmäiseen olemukseen ja jopa hiukan arkailleet hänen silittämistä.

Mici on tapansa mukaan rentoillut ja ollut innoissaan matkustelusta. Parhaillaan hän seuraa Espanjalaista aamusarjaa ja pelkään että hän oppii pian koko kielen. Miciä taitaa eniten harmittaa kun Zooplussan herkut on lähetetty kotiin, vaikka "Delivery address" oli jotain aivan muuta kuin kotiosoite... Täytyy yrittää lepyttää Micin pettymys Roomalaisten kissojen leluilla, sillä tuliaiset ovat aina kiehtoneet Miciä kovasti.

3 kommenttia:

Mayo kirjoitti...

Gaston on niin ihanan näköinen. Haluaisin samanlaisen : )

Hellu ja misut kirjoitti...

ooonpas poijaat päässeet retkeilemään ! Pitäisivät nyt edes jotenkuten kirmailevaa kamarineitoaan kurissa...
Juu meillä gini kanssa päätti puottaa turkkinsa, on aivan karrmeen näköinen nyt, huh huh. Joo huomattu on kanssa tuota ihmisten arkailua silittämiseen, kun kissaa ottaa oikein yrmyn lookin, ja Gini on toosi kova tuijottamaan, tuolee siihen 5cm päähän tuijottamaan :))

Sirpa kirjoitti...

Minä pidän samasta aamusarjasta kuin Mici. :) Kollo ei paljonkaan televisioon reagoi.