CLICK HERE FOR THOUSANDS OF FREE BLOGGER TEMPLATES »

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Yhteinen viikonloppu

Ensimmäistä kertaa vietin Gastonin kanssa tiiviin, yhteisen viikonlopun. Päätavoitteenahan oli sunnuntaina 13.6. pidetty Jämsän rotukissanäyttely. Kuitenkin ennen sinne menoa oli takana jo 450km asfalttia.


Kävimme minun kotipuolessa ja lauantaina Gaston "pääsi" talouteen jossa oli kolme koiraa sekä chinchilla. Olin aivan varma että sunnuntaina, näyttelyssä, minun käsivarsiani tulisi koristamaan komeat raatelujäljet, koska tiesin pikku kissan väsyvän reissussa. Vaan vielä mitä; Gaston suhtautui koirien kuningaskuntaan hyvin tyynesti ja otti paikallisen palvelusväen haltuunsa parilla keikistelyllä olohuoneen matolla. Koirat joutuivat olemaan puoli- iltaa makuuhuoneessa tai temmeltää ulkona.


Sunnuntainen näyttely oli minulle ensimmäinen jossa olin yksin Gastonin kanssa. Olin aika hermostunut ja jännitin todella paljon esiintymistä herran kanssa. Lisäksi kun tiesin että painoa oli taas hiukan kertynyt ja minun käsivarret eivät (edelleenkään) ole saaneet lisää voimaa...


Gaston esiintyi kuitenkin varsin mallikaasti :) Pientä jännitystä oli hänelläkin havaittavissa (toki kun minäkin jännitin) mutta muuten kaikki sujui kivasti.
Arvostelussa Elena Zagorskaya oli tyytyväinen kokoon, hännän pituuteen sekä profiiliin. Miinusta tuli korvista, sillä ne on sijoittuneet hiukan liian alas. Myös boxista hän sanoi, että tarvitsee kehitykseen aikaa, mikä on ihan totta.
Kuitenkin Gaston nappasi EX1:sen sekä sai ensimmäisen CAP:in.


Gaston oli todella väsynyt ja nukkui koko ajan häkissä sikeää unta. Onnekseni hän oli vihdoin itsekin huomannut, että on jo liian iso nukkumaan hiekkalaatikossa, joten hiekkasta kissa ei tarvinnut enää putsailla.
Jouduin hänen untaan häiritsemään sen verran, että kävimme vielä TP:ssä pyörähtämässä. Sain Gastonin juuri hyvään venytysasentoon eikä veri ollut edes laskeutunut päästäni alas kun valinta oli jo tehty viereisen ragdollin hyväksi. Tosiaan en ko. kissaa edes ehtinyt nähdä, mutta kuulemma oli ollut myös edellisen päivän TP.

Eli hienosti sujui ensimmäinen näyttely kastraateissa. Näin myös meidän ehdottoman idolin, Winnercoons Elwood Emperorin (tuttavallisesti Romeon) jonka kuvan omistajalta sain kun kyselin miltä "täplikäs" näyttää livenä.
Kiitos myös Hilman palvelusväelle oikein naururikkaasta päivästä :D

4 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Onnittelut hienosta menestyksestä näyttelyssä! :)

Maarit ja kisut kirjoitti...

Oikein paljon onnea Gastonin ekasta CAP:ista! Ja sehän vain maistuu paremmalta, kun olit kaksin kissan kanssa liikkeellä! :)

Samaa olen minäkin alkanut pikku hiljaa ihmetellä, että mitäs sitten, kun pojat painavat vielä enemmän, niin kukas niitä jaksaa näyttelyissä kanniskella... :/ :) Täytyy kait alkaa käsipainoja nostelemaan?! :D

Hellu ja Misut kirjoitti...

Vaude että on Kassu komia, pääkin on muhkiutunut sitten viime näkemän ! Oikein paljon onnea menestyksestä !! toivottaa BigD ja Hellu :)

Lendi kirjoitti...

Kiitoksia :) Oli kyllä mukava päivä jännittämisestä huolimatta.